Kp2

Äh. Eilen kävin apteekissa testejä ostamassa, kotiin tultua huomasin menkkojen alkaneen. Tässä kierrossa en kyllä testaile ennenkun kp35, nyt ku tiiän, minkä mittanen luomukierto on, jos se pysyy samoissa mitoissa.

Ei vieläkään...

Kp 33, dpo 22. Testit näyttää negaa mut ilmeisesti joku valeraskaus valtaa alaa. Paleltaa, väsyttää, kiukuttaa ja särkee päätä. Ihan niinku viime raskaudessakin.

Ollaan nyt vähennetty aika menestyksekkäästi imetyskertoja kolmeen. En halua vielä lopettaa, että oon kyllä tosi onnellinen, jos tää kolme alkaa pyöriä hyvin kummankin puolesta.

Tää kierto on ollu yhtä kyttäystä, ja tulee semmonen olo et missä ne menkat oikeen voi viipyä!? Mutta alkaisivat nyt vaan sit, seuraavan kierron koitan ottaa löysemmi rantein. Tietysti hyödyntäen kaikki mahdollisuudet kuitenkin :D

Kävin tänään Jorvissa, en sisällä vaan pihalla. Kävelin sen metsän reunasta vaunujen kanssa, minne katselin meijän perhehuoneen ikkunasta vastasyntynyttä lasta imettäen paikat hellinä ja pää pehmoisena väsymyksestä ja imetyshormoneista. Kaksi päivää vajaa vuosi sitten. Se on kyllä täysin totta, ettei synnytystä voi unohtaa koskaan. Sen ajattelu on jotenkin tosi herkistävää. Varmaan kuukausi meni, ettei sitä ajatellut päivittäin, ja kysynyt jotain asiaa mieheltä, että miten se nyt menikään. Täydensi niinkun omaa muistikuvaa ja yritti ymmärtää sen kokonaisuuden. Jonkun mielestä on varmaan hullua, että sen haluaa kokea uudestaan. Mutta ei kai sitä voi ymmärtää, ennenkun on itse kokenut. On se parasta mitä mulle on koskaan tapahtunut.

Sietämätöntä odottelua. No ehkä vähän liioteltua. Ei sietämätöntä sentään, mutta hitsin "pitkiä" on nää kierrot. Poika on taas alkanut purra imetettäessä, mikä kielis tulevista kuukautisista, kun maitomäärät vähenee väliaikasesti. Ei oo kovin positiivinen fiilis ollutkaan nyt viime päivinä, ja ennakoivasti teinkin eilen jo (nega)testin, malttamattomana... Nyt on kp 25(/28?) ja ja oletettavasti dpo 13, eli eipä se vielä näykkään välttämättä, jos jotain ois näkyäkseen...

Päivän älynväläys

Mun vauva on kohta vuoden! Tuolla liukkailla kaduilla kulkiessa tulee elävästi mieleen loppuraskauden vaappuminen symfyysikipuineen. Olen miettinyt paljon raskautta ja synnytystä nyt talvella. Veikkaan, että myös itse syntymäpäivä on tunteikas. Se ei ole alkuunkaan vain vauvan ensimmäinen syntymäpäivä, vaan myös mun äiti-syntymäpäivä. Nyt alan miettiä juhlajärjestelyitä, pari viikkoa tässä on aikaa onneksi.

Malttamaton

Kävin tänään viemässä tavaraa kellariin ja samalla vähän katselin pieniä vauvan vaatteita <3

naapurin tyttöön tutustumista

Tekis niin mieli tilaa nb-kestovaippoja fb-kirppikseltä. Maltan kuitenkin mieleni. Ihankun odottaisin hammaslääkäriä. Jännittää. Heräsin keskellä yötä, oli sittenkin se kutkuttava fiilis.

Vuoden ensimmäinen päivä

2007 valmistuin ylioppilaaksi. 2008 tapasin mieheni, muutimme yhteen ja alotin amk:n. 2009 menimme kihloihin. 2010 koin ammatillisen herätyksen ja hain kouluun ja pääsin sisään. 2011 menimme naimisiin ja tulin raskaaksi, 2012 saimme ensimmäisen lapsemme ja kävin äitiyslomalla loppuun opinnot ensimmäisestä koulutuksesta valmistuen ammattiin. Koitan olla lataamatta tälle vuodelle liikaa odotuksia. :)       

Odotukset tähän kiertoon eivät ole kovin korkealla. Aavistelin ovulaatiota sunnuntaina, maanantaina sain testit postissa ja sain viivan, mikä ei kylläkään ollut yhtä vahva kun kontrolli. Eli olin varmaan oikeassa sen sunnuntain kanssa. Mutta nyt puuttuu se samanlainen aavistus ja kutkutus, kuin pari vuotta sitten. Semmonen hiljainen tieto. On tämä kyllä ärsyttävää tietyllä tavalla, kun ensin odottelee kierron käynnistymistä, sitten odottelee että ne menkat menee ohi, jonka jälkeen kyttää ovista, jonka jälkeen oottelee taas pari viikkoa, alkaako kp1 taas vai pääseekö testaamaan. Mmh, mikähän se ois testipäivä sitten, varmaan sunnuntai 13.1.