lauantai 24. toukokuuta 2014

Vauva puoli vuotta

Mun lempifoorumini on kaatunut, jotenka ajattelin päivittää tänne vähän kuulumisia! Tovi onkin vierähtänyt tässä. :P

Kirjoitin viimeksi allergioista. Muutaman kuukauden elo oli auvoista, tyttö nukkui tosiaan kuusikin tuntia yöllä putkeen. Sitten ilmaantui läikikästä ihottumaa, ilmavaivoja, limaista venyvää kakkaa ja niitä tutuksi tulleita iltahuutoja. Olin käyttänyt tyttöä vähän aikaisemmin Pikkujätissä, kun se oli tosi itkuinen. Lääkäri totesi sillä olevan ilmavaivoja, mutta oletti niiden johtuvan flunssasta, että rintaa imiessä hörppii myös ilmaa, koska nenä on tukossa. Puhuttiin kuitenkin allergioista myös, ja se sanoi, että seuraava askel olisi munan pois jättö, jos allergioita aletaan kartoittamaan enemmän. Niin ja rasvailemaan ihoa. Iho ei parantunut rasvaamisella, eikä huudot helpottaneet flunssan parannuttua, niin jätin sen munan pois, ja varasin ajan yhdelle Suomen tunnetuimmista allergologeista. 

Allergologi sanoi heti meidän tytön nähdessään, että ihottuma kertoo jonkin ruoka-aineen olevan yhä pielessä. Verikoe otettiin, mutta siinä ei paljastunut mitään. Nenän limakalvot olivat kuulemma allergisen näköiset, koivua epäili. Huomattiin ristiallergisoivia aineita, ainakin omena. Pikkuhiljaa munattoman ansiosta iho parani ja ennen kaikkea uloste normalisoitui. Testattiin myös maitoa uudestaan, mutta siitä tuli taas heti oireita. Viisikuisena siis alkoi normaali vauva-aika, mistä pystyi nauttia oikein kunnolla. Totesinkin neuvolassa, että aion vielä tämän kuukauden kyllä nauttia täysimetyksestä, enkä ajattelekaan mitään kiinteitä ruokia ennen puolen vuoden ikää. Ja haikealta tuntuikin se viimeinen päivä ennen 6kk päivää. Viimeinen täysimetyspäivä luultavasti ikinä. Nyyh.

Vauva aloitti sormiruokailun ja onkin kehittynyt siinä aivan ilmiömäisesti. Ruokaa tippuu melko hämmästyttäviä määriä. Jo toisena kiinteiden syöntipäivänä, kun hän sai parsakaalia, se meni melkein kaikki masuun, sen huomasi vaipasta sitten. ;) Vain puuroa hän on syönyt hieman avustettuna, kaikki muu syödään itse, ja sekin osittain.


Nyt kun on ollut näitä hellepäiviä, elo on vähän hankalaa, ja taitaa niitä hampaitakin tulla lisää. Ulkona oleminen on haastavaa, ja on liikuttu lähinnä aamupäivisin kun lämpötilat on kohtuullisia. Edelleen liikutaan joka paikkaan liinalla, ja kotonakin useasti päivän mittaan sinne pitää päästä rauhoittumaan. Tänään olin Siivouspäivän kirpputorilla, ja mies oli kotona lasten kanssa. Liinassa vauva oli nukkunut 40min päiväunet, eikä ollut kärsinyt siirtää sänkyyn nukkumaan, vaan herännyt saman tien.


perjantai 7. helmikuuta 2014

Itkuista, imetyksestä ja kasvusta

Neidin itkut jotka erityisesti iltoihin kohdistui, sai melko epätoivoiseksi. Hän rauhoittui usein vasta puolen yön jälkeen. Puhuin tästä neuvolassa silloin 2kk-tarkistuksella ja jätettiin rota-rokote myöhemmäksi. Terkkari puhui koliikkioireista ja antoi hierontaohjeita mukaan. Yhä vaan jatkui ja ajattelin, että teen mitä vaanjos tää vaan saadaan helpottamaan.Jätin kokonaan pois maidon ja se onneksi on helpottanut, ettei muita ainakaan toistaseksi ole tarvinnut vältellä. Jos hitain epäilyjä oli, niin tulipa vahingossa tehtyä margariinilla altistus kertaalleen, ja 1,5vrk oireiluhan siitä seuras, itkua, vetistä kakkaa ja pepun punoitusta. Kotona onneksi on helppo toteuttaa maidoton ruokavalio, koska kaikkeen löytyy korvaavat valmisteet. Ei onneksi olla paljoa totuttu käyttämään valmisruokia tai vastaavia. Kun aloitin maidottoman, tyttö alkoi nukkua 5-6 tuntia putkeen yöllä. :)

Niin edellis kerralla neuvolassa terkkari veikkasi, että painokäyrä saattaa lähteä laskuun, kun sitä rintaa on käytetty lohtumielessä. No neidille menee ihan moitteetta L-koon tirsokas kestovaippa, samoilla säädöillä kun 2-vuotiaalla isoveljellään :D Että, ensi viikolla nähdään, mihin suuntaan käyrä ampaisee. Imetys on sujunut alusta asti hyvin, maito nousi toisena yönä synnytyksen jälkeen. Lastenlääkärihän silloin ohjeisti lisämaidot, mutta en antanut, kun tunsin kuitenkin tytön saavan tarpeeksi ravintoa omasta takaa. Nyt onkin tyypilisesti havaittavissa sitä 3kk tiheän imun kautta. Tänään onkin katseltu surutta telkkaria, kun ei oikeen muuta saanut aikaiseksi. No kaksi koneellista pyykkiä, ja ruokaa sentäs.

Ristiäiset oli tosiaan, nyt ootellaan vaan kelakorttia saapuvaksi, niin päästäisi avaamaan hänellekin oma tili. Kamalasti tulee pieniä vaatteita koko ajan. Jonkun verran olen jaksanut kuvailla myyntiin, koska en oikeen oo syttynyt kirppispöytä ajatukselle, näin autottomana niiden roudaaminen sinne kuullostaa hankalalta. Jahas, nyt kuuluu semmoista ääntä, että pitää käydä viemässä yksi pieni pesulle. :D

torstai 9. tammikuuta 2014

Vauva

8.11 heräsin aamulla neljän aikaan kipeään supistukseen, mitä alkoikin tulla vähän väliä. Lähdettiin Jorviin illalla seitsemän aikaan, ja yöllä neljältä sain kokea hienon synnytyksen. Kätilö oli aivan mahtava, ja sain ponnistaa veteen. Palautuminen luomusynnytyksestä on ollut nopeaa ja imetys on lähtenyt käyntiin hyvin. 

Voitte varmaan uskoa, että vauva on kyllä parasta maailmassa. Tänään neuvolassa kahden kuukauden iässä neiti painoi 6.4kg, eli käyrä pomppasi melkein pystyyn :D Johtuu osin siitä, että tyttö on melko itkuinen, ja rinnalla ollaan myös lohtua saamassa paljonkin. Yllä kuvatodistetta. Kuva tosin on jo vanha, mutta käsiin ja reisiin tuli hienot poimut melko nopsaan. Pieniä vaatteita ja kestovaippoja pakataan pois tasaiseen tahtiin. Isoveli on yleensä nätisti, välillä koittaa kyllä purra vauvaa nenästä...

Nyt ne itkut taas alkaa, joten lyhyeksi jää tämä teksti...