perjantai 16. elokuuta 2013

Viimeistä kolmannesta viedään

Noniin. Tulipas tauko taas :D
Aika on vierähtänyt ja vatsa on kasvanut. Laskettuun aikaan on jo alle kolme kuukautta aikaa. Vauva liikkuu paljon, jopa niin paljon, että olen miettinyt koska se oikeen nukkuu. Osa liikkeistä on vallan kivuliaita, tuntuu, että se majailee ehkä lähempänä vatsanahkaa kun esikoinen aikoinaan. Tai sitten olen vain unohtanut minkälaista myllerrystä se on ollut.

Toinenkin sokerirasitus on takana päin, ja puhtaat paperit sain onneksi :) Tosin pientä huonoa omaa tuntoa on tuntunut herkuista silti, koska kävelystä on alkanut tulla todella kivuliasta. Mulle on onneksi laitettu nyt lähete fyssarille, että saisin kunnon tukivyön ja normaaliin tahtiin takaisin. Kauppareissuunkin menee varmaan tuplasti aikaa, kun kävely on niin hidasta. Tuntuu siis siltä,kun vatsalihaksissa joku kohta repeäisi tosta alavatsalta. Ensin carriwellin tukivyö helpotti selkeästi, mutta nyt sekään ei enää riitä.

Tässä on siis huomattu, kuinka kovalle rasitukselle kroppa todella joutuukaan odottaessa lasta. Ja koska olin viime vuonna vielä raskaana, ei varmasti kokonaisvaltaista palautumista ollut kerinnyt tapahtua. Esimerkiksi viikolla kahdeksan alkoi jo tuntua vatsalihasten välissä rako, eli ne eivät luultavasti olleet vielä edes omilla paikoillaan, tai sitten antoivat vain heti periksi kasvavalle kohdulle.

Me lähdetään sateiden uhalla viikonlopuksi mökille, kun kerrankin on mahdollisuus koko porukan päästä kerralla. Ehkä sieltä tulee sitten jotain mahakuviakin otetua! :D  Toiveissa olis löytää vielä marjoja. Pakkaaminen vaan on vähän vaiheessa vielä... AINIIN!!! Me muutetaan!! :D Saatiin se paritaloasunto, ja ens kuun lopussa pääsen kuivattaa pyykkiä isossa asunnossa. Ihanaa! Sinne vauvakin sitten koitutuu aikanaan. Sisustuskuumetakin siis pukkaa...
Kuva on parin viikon takaiselta korkeasaarireissulta, eli 28.viikolta.